Meidän tarinamme

MEIDÄN TARINAMME

Oli alkuvuosi 2019, kun aloimme miettimään sähköpyörien hankintaa. Olemme olleet aktiivipyöräilijöitä melkein koko ikämme ja Minna halusi vaihtaa oman auton sähköpyörään. Netin ja liikkeiden valikoimia tutkiessamme ihmettelimme sähköpyörien kovaa hintatasoa ja mallien määrän niukkuutta. Emme löytäneet sopivaa ja hyvännäköistä sähköpyörää, joten päätimme luoda sellaisen partneriemme kanssa itse. Jani teki ensimmäisen sähköpyörän jo 14 vuotta sitten ja se pyörä on edelleen ajossa. Ensimmäinen oli sähköavusteinen kolmipyörä. Sen jälkeen tuli harrastettua sähköpyörien rakentelua sivutoimisena yrittäjänä, päätyön ollessa autokaupassa. Kun autokauppaa oli tehty noin 20 vuotta, Janille tuli sellainen tunne, että vielä ehtisi tehdä jotain muutakin työkseen. Näin syntyi ajatus omasta sähköpyöräbrändistä.

Meillä on vahva auttamisen halu ja ympäristöasiat ovat lähellä sydäntämme. On ollut ilo huomata, kuinka esimerkiksi seniorimmat henkilöt ovat löytäneet uudelleen liikunnan ilon ja vapauden tunteen meidän sähköpyöriemme avulla. Päätimme auttaa isommalla skaalalla ja perustaa Salama Bike Oy:n. Haluamme kannustaa koko kansaa liikkeelle ja tuoda markkinoille järkevän hintaisia ja laadukkaita sähköpyöriä ilman välikäsiä.

Teemme yhteistyötä myös Hope Ry:n kanssa. Jokaisesta myydystä pyörästä menee osa tuotosta vähävaraisten auttamiseen esimerkiksi pyörälahjoitusten muodossa. Otamme vastaan vaihdossa myös käytettyjä pyöriä. Huollamme ja korjaamme pyörät ennen kuin luovutamme ne eteenpäin Hope Ry:n kautta niitä tarvitseville.

Aktiivisin terveisin,
Jani Haavisto & Minna Jukola